Kuva: Ina Lähteenmaa (Inanen)

Tein aiemmin töitä Pohjola Vakuutuksella esine- ja omaisuusvakuutusten parissa korvauskäsittelijänä. Myönnän, että ennen tätä syksyä minulla ei juurikaan ollut henkilöturvavakuutuksista rivikansalaista enempää tietoa. Työni kautta minulle on nyt kuitenkin pikkuhiljaa alkanut valjeta niiden merkitys. 

En väitä vastaan, etteikö Suomessa valtio pitäisi huolta omistaan. Huolenpito on kuitenkin erittäin suhteellinen käsite. Valtio ei nimittäin tulojesi romahdettua maksa asuntolainaasi tai lastesi harrastuksia, vaikka leipäjonoon et joutuisikaan.

Se että valtio pitää – jollain tasolla – huolta yhteiskunnallisesti heikossa asemassa olevista, luo valitettavasti monelle illuusion esimerkiksi siitä, että myös keskituloisten asuntovelallisten asema on turvattu. Tosiasia kuitenkin on, että valtio ei lupaa pitää hädän keskellä keskituloista keskituloisena eikä rikasta rikkaana.

Tiettyihin asioihin on mahdollista varautua 

Olen vilpittömästi sitä mieltä, että vakuuttamalla on mahdollista jäljitellä tilannetta, johon moni pyrkii rikastumisella. Suomalaiset vastaavat monesti, että raha tuo taloudellista turvaa ja vähentää stressiä, koska perustarpeiden tyydyttämisestä ei tarvitse kantaa huolta.

Valitettavan harva suomalainen on kuitenkaan varautunut esimerkiksi sairauden varalta, vaikka materiaalinen omaisuus olisikin vakuutuksin turvattu. Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään. Kun sairauspoissaoloa on kulunut kaksi kuukautta, ryhtyy Kansaneläkelaitos (Kela) työnantajan maksuvelvoitteen jälkeen korvaamaan menetettyjä tuloja. Tällöin sairastuneen työntekijän ansiotaso putoaa noin 50 %:lla. Esimerkiksi asuntovelallisella tilanne saattaa olla katastrofaalinen.

Suomessa tutkimusten mukaan jopa joka neljäs työssäkäyvä on kärsinyt työuupumuksesta.

Koska kyse on henkilöturvavakuutuksesta, se täytyy ottaa voimaan ennen sairastumista. Tämä luokin vakuutusmyyjälle ison haasteen, miten saat asiakkaan tunnistamaan vakuutustarpeen sellaisessa tilanteessa, jolloin kaikki on vielä hyvin?

Kuva: Jori Soininen

Nappulakengät menivät rikki ja siitäkös kärjistäen kirjoitan

On olemassa jääkiekkoa ja maakiekkoa. On tennistä, golfia ja padelia, mutta mitkä kaksi asiaa näitä mailapelejä yhdistää? Nämä lajit ovat ihmisen – tuon kehityshakuisen olennon – keksimiä ja näissä lajeissa varustelukilpailu on valtavaa. Kansankielisesti jokaiseen edellä mainittuun urheilumuotoon voidaan liittää negatiivissävytteinen sana välineurheilu.

Urheilubisnes ajaa meitä päin seinää. Vaikka second hand -liikkeiden suosio niin vaatteiden kuin myös muiden tavaroiden osalta on lähivuosina räjähtänyt, ei ilmiö tavoita urheilevaa kansaa. Sporttikamaa tuotetaan systemaattisesti lisää – ja pakko sitä on myös tuottaa – sillä välineet eivät kestä käyttöä, johon ne on luotu. 

Kaudesta toiseen urheiluvarusteisiin keksitään satoja uusia ominaisuuksia lisää. Urheilussa ja kilpailemisessa on mielenkiintoinen asetelma, jossa oman toiminnan lisäksi myös välineitä pyritään jatkuvasti optimoimaan. 

Jos urheiluvälineestä on mahdollista saada esimerkiksi kevyempi sen uhalla, että se kestää 10 ottelun sijaan 3 ottelua, valitsee moni kevyemmän version. Lähdepä Sorsapuistoon pelaamaan 70-luvun Kohon kanssa, taikka Raholaan sählyvuorolle 90-luvun Pro Stickin kanssa  – perässä et pysy. 

Sitä kuule sanottavan, että poikkeus vahvistaa säännön. Olkoon niin myös tällä kertaa: Alunperin vuonna 1979 lanseeratut Adidaksen Copa Mundial -nimiset nappulakengät ovat edelleen jopa ammattilaistasolla joillain pelaajilla käytössä.

Nykypäivän urheiluvälineet eivät kestä käyttöä

Viime keväänä pääsin ikäväkseni todistamaan vain kaksi kuukautta aiemmin ostamieni nappulakenkien hajoamista. Kyse ei ollut mistään pikku naarmusta, vaan toisen kengän pohja oli alkanut irrota runkorakenteesta. 

Töissä ihmetellessäni ääneen nappulakenkieni laaduttomuutta, kertoi työkaverini, että hänen lapsensa jääkiekkoharrastuksen mailakustannukset ovat noin 4 000 euroa vuodessa. Komposiittimailoja menee rikki siis ihan määrissä. Yksi maila saattaa huonoimmillaan kestää ainoastaan kaksi viikkoa.

Myös toinen työkaverini liittyi keskusteluun kertoen, että hänelle oli urheiluliikkeessä myyty kiipeilykengät. Jos minulta kysyttäisiin, niin sisätiloissa käytettävien kiipeilykenkien olemassaolon oikeutuksen voisi jo itsessään kyseenalaistaa, mutta tässä tapauksessa työkaverini vielä kertoi kenkien kestäneen satunnaista – mutta kuitenkin viikottaista – käyttöä kolme kuukautta.

Ennen kesti, mutta mikä oli kestävyyden hinta?

En muista, että yksikään urheiluväline olisi käytössäni lapsuuteni aikana hajonnut. Isoveljiltäni minulle periytyneet aktiivisessa käytössä olleet pesäpallo- ja jääkiekkomailat ovat nyt itseasiassa kestäneet jo sukupolvelta toiselle. Siellä ne ovat lapsuudenkotini varastossa odottamassa, että lastenlapset tekevät niillä uusia pihapelien urotekoja. 

Haukkumatta boomerimaisesti nykymaailman TikTok-kulttuuria, väitän, että lapsuudessani urheiluvälineiden käyttö oli myös moninaisempaa kuin nykypäivänä. Sulkapallomailat olivat rokkiesityksissä kitaroita ja jääkiekkomailat keppihevosia. On minulla sellainenkin hatara muistikuva, että joskus jääkiekkomaila aseteltiin kahden penkin väliin ja sen päällä harjoiteltiin nuoralla kävelyä.

Kaiken tämän “laivat puuta, miehet rautaa” -sapatuksen keskellä on kuitenkin pakko myös hieman puolustaa urheiluvälineiden kehityskulkua. En saanut kiekkoa puumailalla lämätessä nousemaan, eikä paksujen ja kankeiden nappulakenkien kanssa pallonkäsittely ollut kovinkaan silkkistä. Toista on urheilu nykyään 600 grammaa painavien komposiittimailojen taikka ultrakevyiden ja ihonmyötäisten nappisten kanssa. Ulkojäillä kiekko nousee jo ajatuksesta ja pallotatsi on talvisella tekonurmella samettinen. 

Entäpä jos välineiden sijasta innovoitaisiin jotain oikeasti uutta?

Hakiessani ratkaisua esittämälleni ongelmalle, saanen kysyä, kuinka pitkälle urheiluvälineiden optimointi voidaan viedä? Mitkä ovat aidosti sellaisia  lisäarvotekijöitä, joiden takia kestävyydestä voidaan tinkiä? 

Kuluttajansuojalaki ja sieltä kumpuava reklamaatio-oikeus säätelee sitä, että asiakas saa rikkoutuneesta tuotteesta rahansa takaisin tai tilalle uuden tuotteen, mutta riittääkö tämä yksinomaan luomaan välinevalmistajille tarpeeksi painetta kestävimpien tuotteiden kehittämiseen? 

Tunne siis reklamaatio-oikeutesi! Vaikka pinkkasi olisikin niin sanotusti kunnossa, on välinevalmistaja (tuotteen hajotessa ennenaikaisesti) reklamaatiosi ansainnut, jotta jatkossa saisimme markkinoille kestävämpiä tuotteita.

Henkilökohtaisesti olisin valmis seuraamaan NHL:n sijasta PHL:ää (lausutaan “puu hoo äl”), jos mailat olisivat puusta ja kestäisivät kuukaudesta toiseen. Itseasiassa nyt kun vauhtiin päästiin, niin tuossa sarjassa kausi voisi alkaa sellaisella tapahtumalla, jossa pelaajat valmistaisivat itse mailansa. Tässä voisi olla ideaa...

 
Taisinpa jäädä kiinni siitä, ettei NHL:ää tule kovinkaan aktiivisesti enää nykyään seurattua.

Kuva: Taina Renkola

Viime viikolla asuntoomme vaihdettiin lukot. Mitään sen kummempaa draamaa vaihtoon ei liittynyt, sillä tässä tapauksessa vain lukkojen käyttöikä koko kerrostalossa alkoi olla lopussa ja uusiminen oli tullut ajankohtaiseksi. Lukkoja joudutaan usein vaihtamaan myös vahinkojen ehkäisemiseksi. Näistä tapauksista kerronkin pian lisää, mutta sitä ennen on ensin fiilisteltävä lukkoja ja lukkoseppiä.

Lukkoseppä. Siinä on mielestäni hieno ja arvokas ammatti. On osattava työstää puuta sekä metallia. Lisäksi työ on erittäin vastuullista, sillä lukkoseppä on perustavanlaatuisella tavalla mukana turvaamassa ihmisten omaisuutta. 

Lukkosepän on oltava niin sanotusti moitteeton. Ammatinharjoittamiseen vaaditaan poliisilaitoksen myöntämä lupa ja 80 – 90 -luvun taitteeseen asti lukkoseppien tuli vannoa myös vala. Koska ensimmäiset metalliset lukot ja avaimet kehitettiin tiettävästi Rooman valtakunnassa, lienee lukkosepän ammatin juuret peräisin myös melko varhaisilta ajoilta. 

Kädentaitoa, moitteettomuutta, merkityksellisyyttä sekä historiallista arvokkuutta. Malja lukkosepille!

Arki voi yllättää uteliaan

Blogitekstin otsikon mukaisesti päädyin juomaan kahvit lukkosepän kanssa. Tällaiseen mukavaan tilanteeseen päädyin yhtenä tavallisena aamupäivänä tehdessäni kotoa käsin töitä. 

Ulko-oveltamme alkoi kuulua kolinaa ja se oli merkki siitä, että lukkoseppä oli sovitun mukaisesti aloittanut työnsä. Uteliaisuuttani kävin kysymässä, josko miehelle maistuisi kahvi. Kahvihetkemme lomassa lukkosepältä tuli sen verran mielenkiintoisia sekä painokkaita ajatuksia, että inspiroiduin saattamaan niistä osan myös laajempaan tietoisuuteen. 

Kun avain hukkuu

Lukko on nykyihmiselle sen verran arkinen ja yleinen asia, että eri asioiden lukitseminen tapahtuu usein rutiininomaisesti ilman sen suurempaa tunteen ja ajatuksen paloa. Ovia saa jatkuvasti olla laittamassa “säppiin”; lähdit sitten pois kotoa, nousit ylös autosta tai siirryit vaikka esimerkiksi pukuhuoneesta kuntosalin puolelle. 

Rutiininomaisuudesta huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – silloin tällöin mieleen saattaa juolahtaa kysymys, että muistinkohan minä lukita lähtiessäni ovet? Suurin osa voinee samaistua kysymyksen aiheuttamaan pelon tunteeseen, joka syntyy etenkin silloin, kun veden pitävää vastausta ei itselleen pysty antamaan. 

Pelko on ihmiselle hyvin luonnollinen reaktio ja osa itsesuojelua. Lukitsemisesta puhuttaessa on olemassa myös toinen hyvin yleinen tilanne, jossa pelkoa soisi koettavan. Tämä tilanne on avainten katoaminen.

Oleellista murtovahingon korvattavuuden kannalta 

Kahvihetkeä kanssani viettänyt lukkoseppä on työuransa aikana ollut todistamassa lukuisia asuntomurtojen seurauksena syntyneitä vaurioita. Lisäksi hän on vakuutusyhtiöiden toimeksiannosta antanut myös lausuntoja lukoista, ensin etsittyään niistä mahdollisia murtojälkiä. Rikosvahinkojen suhteen vakuutusyhtiöt ovat yleisesti linjanneet, että korvauksen saamiseksi murtojälkiä on vahinkopaikalta löydyttävä. 

Vaikka asunto olisi myllätty ja osa tavaroista tiessään, voi omistaja olla armottoman tilanteen edessä: 

“Korvattavuus määräytyy vahingon syyn, ei seurauksen perusteella”

Vakuutusehtojen sanamuodot ja lauserakenteet saattavat yhtiöstä riippuen hieman vaihdella, mutta yhtiöstä riippumatta edellä mainittu asia jollain tapaa vakuutusehdoissa kuitenkin mainitaan. Jos asuntoon on menty sisälle esimerkiksi avaimella tai lukitsemattoman oven kautta, on tilanne korvauksen saamisen kannalta erittäin valitettava. Tällöin toivo korvauksen saamisesta lepää sen varassa, että varas jää kiinni.

Monesti vahingon kärsineet henkilöt saattavat epäillä murtojälkien puuttumisen johtuvan lukon tiirikoinnista. Tällaisissa tilanteissa saatetaan kutsua lukkoseppä paikalle tutkimaan lukkoa. Jos tiirikoinnin jälkiä löytyy, ne tulkitaan murtojäljiksi ja vahinkoa voidaan pitää myös vakuutusehtojen puolesta korvattavana. 

Herätyskellojen on soitava

Lukkoseppä lausuu siis painokkaasti: Avainten kadotessa herätyskellojen on soitava. 

Kahvikupin ääressä ammattimies huokaa syvään kertoessaan, että valitettavan usein avaimien kadottua ensimmäinen ajatus on uusien avaimien hankkimisessa, kun se pitäisi olla lukkojen sarjoittamisessa. Mies jatkaa, että yksi yleisimpiä vuodesta toiseen toistuvia hullutuksia on avainten varastaminen koulupäivän aikana.  

Otollisimpia paikkoja avainvarkauksille ovat naulakot ja pukuhuoneet. Silloin isketään, kun avaimet eivät ole valvonnan alla. Tällaisia tilanteita koulupäivän aikana ovat esimerkiksi liikuntatunnit, kun kaikki ylimääräiset tavarat ovat pukuhuoneessa.

Lukkosepän mukaan lasten mainitessa avaimen hukkumisesta, vanhemmat monesti reagoivat tähän ainoastaan teettämällä uuden avaimen. Lapset ja nuoret eivät välttämättä kysyttäessä tiedä, että missä tilanteessa avaimet ovat hukkuneet. Tästä johtuen varkauden mahdollisuutta pidetään epätodennäköisenä.

Omakoti voi päätyä bilekämpäksi

Lukkosepän mukaan nuorten keskuudessa tapahtuu paljon sitä, että avainvarkaat odottavat rauhassa perheen pidempiaikaista poistumista kotoa.  Kun perhe lähtee esimerkiksi syyslomareissulle, menevät varkaat asuntoon pitämään juhlia sekä juomaan talosta löytyvät alkoholit. 

Lukkosepän mukaan tällaiset rikokset harvoin päätyvät vakuutusyhtiöiden tietoon, sillä vahingot ovat loppujen lopuksi melko vähäiset. Monesti esimerkiksi arvoesineitä ei ole varastettu, mutta isännän konjakkipullot ovat löytäneet uuden osoitteen. 

Toisinaan nuorten matkaan on lähtenyt esimerkiksi playstation pelejä, mutta itse peliin tarkoitettu konsoli on jäänyt paikoilleen. Tällaiset tapaukset maalaavat kuvaa siitä, että rötöstelijöiden suurimpana motiivina ei ole ollut mahdollisimman arvokas ryöstösaalis, vaan muu hölmöily.

Sarjoituskulujen korvaamisesta

Avaimiin ei sovi koskaan liittää sellaisia tietoja, jotka paljastavat omaisuuden sijainnin. Sellaisissa tapauksissa on syytä olla erityisen valppaana, kun avainten katoamisen yhteydessä katoaa tunnistetietoja. Perinteisen tapaus on käsilaukkuvarkaus, jolloin samalla kertaa katoaa sekä avaimet ja lompakko. 

Kotivakuutuksen omistajien on hyvä tietää, että vakuutusyhtiöt korvaavat lukkojen sarjoituskuluja sellaisissa tapauksissa, joissa uhka varkaudelle on todellinen. Koska toimenpide katsotaan suuremman vahingon torjumiseksi, ei lukon sarjoituskustannuksista myöskään vähennetä omavastuuta.

Ai niin! Valitsin tämän blogitekstin kuvan sillä perusteella, että vaimon kanssa tuli yhdessä oloa täyteen jo kymmenen vuotta.  ♥

–

On

Vastoin monien ennakkoluuloja, vakuutusyhtiöt tahtovat korvata asiakkailleen sattuvat vahingot. Vakuutuksissa on kyse riskien jakamisesta vakuutuksenottajien kesken. Tekemällä vakuutussopimuksen, asiakas varautuu riskeihin, ja jos riski asiakkaalle realisoituu, on myös vakuutusyhtiö tähän varautunut. 

Vakuutusyhtiö lunastaa asiakkaalleen antamansa lupauksen vasta siinä vaiheessa, kun se korvaa hänelle sattuneen vakuutusehtojen mukaisen korvattavan vahinkotapahtuman. 

Miksi kaikkia vahinkotapahtumia ei korvata?

Lyhytnäköisesti voisi ajatella, että vakuutusyhtiölle olisi kannattavaa maksaa korvaus sellaisessa tapauksessa, jossa korvauksenhakijana on pitkäaikainen asiakas, jolle ei ole aiemmin sattunut vahinkoja. Vakuuttaminen ei kuitenkaan toimi naamakertoimen mukaan, sillä se yksinkertaisesti rikkoisi koko järjestelmän.  

Vakuutusehtojen yhdenmukainen soveltaminen on oikeudenmukaista kaikkien asiakkaiden puolesta. Korvauksia maksetaan asiakkaiden maksamilla vakuutusmaksuilla, ja tällöin on reilua, että jokaisen vakuutusmaksuihin osallistuvan henkilön vahinkotapahtuma korvataan samojen ehtojen mukaan.

Vakuutusmaksut olisivat valtavia – eivätkä ne enää palvelisi tarkoitustaan riskien yhteisestä jakamisesta – jos kaikenlaiset ja suuruiset vahingot korvattaisiin ehdoitta. Vakuutusmaksujen hinnan muodostumisesta omavastuut ovatkin oivallinen esimerkki. Kun asiakas on varautunut ottamaan pienemmät vahinkotapahtumat niin sanotusti omalle kontolleen, mahdollistaa suurempi omavastuu hänelle edullisemmat vakuutusmaksut. 

Muistoja korvauskäsittelijänä toimimisesta

Kun työskentelin korvauskäsittelijänä, en pitänyt lainkaan siitä, että välillä jouduin tuottamaan asiakkaille pettymyksiä. Olin aidosti harmissani asiakkaiden puolesta esimerkiksi sellaisten tapausten kohdalla, joissa koira oli pureskellut silmälasit palasiksi, ja vakuutusehtojen puitteissa en voinut suorittaa korvausta. 

Yleisesti tällaisissa tilanteissa vähintä mitä pystyin tekemään oli asiakkaiden lohduttaminen esimerkiksi kertomalla, että samoihin tosiseikkoihin perustuen ei kukaan muukaan saa korvausta tällaisesta vahinkotapahtumasta. Eipä se kuitenkaan monesti asiakasta juuri lohduttanut, ja ymmärtäähän tuon. 

Monesti saatoin rohkaista pettymyksen kokeneita asiakkaita hakemaan korvauksia myös jatkossa. En tahtonut heille jäävän sellaista kuvaa, että “korvauksen hakeminen on turhaa, kun hakemukset evätään”.

Vuonna 2020 Pohjantähti korvasi 96 prosenttia kaikista ilmoitetuista vahingoista. Lisäksi maininnan arvoista on, että Pohjantähdessä on käytössä toimintamalli, jossa kielteiset korvauspäätökset ilmoitetaan asiakkaalle puhelimitse, jolloin hylkäykseen johtaneet syyt kerrotaan asiakkaalle selkeästi ja perustellen. Soittaminen myös varmistaa myös hyvän vakuutustavan toteutumisen, kun asiakasta voidaan opastaa esimerkiksi antamalla muutoksenhakuohjeita.

Yleisesti ottaen vakuutusten kilpailuttaminen on hyvin luontevaa jo senkin vuoksi, että vakuutusten hinnat nousevat lähtökohtaisesti aina vakuutuskauden jälkeen. Hinnan nousuun vaikuttavat muun muassa tariffikorotukset (lain ja vakuutusehtojen sallimat hinnankorotukset) sekä asiakkaalle mahdollisesti annettujen alennuksien poistuminen.

“Pysyvän hinnan” lupaaminen ei ole yhdellekään vakuutusyhtiöille mahdollista, sillä vakuutusyhtiöt joutuvat tekemään hinnan korotuksia, jotka perustuvat muun muassa inflaatioon ja vakuutuskannan vahinkokehitykseen.

Vakuutukset ovat sopimuksia, joilla ihmiset hallitsevat taloudellisia riskejään sekä suojaavat muun muassa omaisuuttaan ja terveyttään. Kilpailuttaessaan vakuutussopimuksiaan, kuluttaja perustaa valintapäätöksensä tiettyihin tärkeiksi katsomiinsa asioihin. 

Kilpailuttamisen ei siis tarvitse olla vaikeaa. Kun valitut kilpailutusperiaatteet ovat tiedossa, voi kuluttaja tehdä kilpailutuksen aika ajoin tehokkaasti harhautumatta epäolennaisuuksiin. 

Koska vakuutuksenottajalla on vakuutuskauden aikana milloin tahansa oikeus irtisanoa vakuutuksensa, on asiakkaalla kilpailuttamiseen lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet, verrattuna moneen muuhun hyödykkeeseen. Ettei kenellekään jää epäselväksi, vakuutussopimuksensa voi kilpailuttaa koska vain.

Kilpailuttamisen neljä yleisintä aihepiiriä

Suomessa vakuutukset toimivat. Tästä pitävät huolen Fine, ja viime kädessä tuomioistuimet. Vakuutusyhtiöt pitävät kiinni asiakkaittensa kanssa solmimistaan sopimuksista, ja edellä mainitut varmistavat, että sopimusten noudattamisen lisäksi myös vakuutusyhtiöiden menettelytavat ovat asianmukaisia.

Voiko kuluttaja siis lähteä kilpailuttamaan vakuutussopimuksiaan hinta edellä? 

Mielestäni kyllä ja ei. Seuraavaksi tarkoitukseni ei ole antaa oikeita tai vääriä vastauksia, vaan tarkastelen kysymystä asiakaskohtaamisissa kerryttämäni kokemuksen perusteella. 

Aloitettuani vakuutusedustajana, olen päässyt päivittäin pallottelemaan neljän toistuvan aihepiirin parissa. Nämä aihepiirit ovat: Hinta, tuotteet, edut sekä palvelun laatu. Lista ei ole sattumanvaraisessa järjestyksessä ja seuraavaksi avaan hieman ajatuksiani näistä teemoista.

Asiakkaat ovat ylivoimaisesti kiinnostuneimpia hinnasta. Hintalähtöisyyden mahdollistanee se, että vakuutusyhtiöt ovat yleisesti Suomessa luotettavia, ja ne noudattavat hyvää vakuutustapaa ja yleisiä vakuutustoiminnan periaatteita. Kuluttajat pitävät eri yhtiöiden vakuutusehtoja selvästi yhdentekevinä, ja sitähän ne hyvin pitkälti myös minun mielestäni ovat. Suurimmat erot löytyvät vakuutusyhtiöiden tarjoamista ikävähennyksistä sekä sopimuksiin kirjatuista omavastuista.

Ikävähennykset ja omavastuut ovatkin keskeinen osa puhuttaessa tuotteiden ominaisuuksista. Tuotteeseen kuuluu puolestaan keskeisesti vakuutusyhtiöiden tarjoamat erilaiset edut. Etuja ovat esimerkiksi omavastuuedut, omavastuubonukset ja kolarointiturvat. Erilaisia etuja tarjoamalla vakuutusyhtiöt pyrkivät erottautumaan kilpailijoistaan. Etuihin voitaneen laskea myös keskittämisedut, joita lähtökohtaisesti kaikki vakuutusyhtiöt tarjoavat.

Tilanteessa, josssa kilpailutettavan vakuutussopimuksen ja vakuutustarjouksen hintaero ei ole suuri, ovat asiakkaat kiinnostuneita hinnan ja tuotteen lisäksi myös muista lisäarvotekijöistä. Tällöin keskusteluun nousee usein palvelun laatu.  Asiakas punnitsee muun muassa sitä, miten hänen nykyinen yhtiönsä on onnistunut palvelemaan häntä. Kyse on asiakas- ja korvauspalvelun laadusta. Asiakkaat saattavat pohtia, että onko heidän vakuutuksensa laitettu voimaan kokonaistilanne ja kaikki riskitekijät kartoittaen? Onko heidän esittämiinsä kysymyksiin vastattu palvelualttiisti, olipa sitten kyse laskukyselyistä taikka vahingon korvattavuustiedusteluista?

Yhteenvetona tämän blogikirjoituksen loppuun haluan todeta, että vakuutusten kilpailuttaminen on parhaimmillaan avain parempaan vakuutusturvaan sekä kustannussäästöihin. Vakuutusten kilpailuttaminen mahdollistaa sen, että löydät juuri sinun tarpeisiisi sopivimmat vaihtoehdot – oli sitten kyse hinnasta, palvelusta tai molemmista. 

Ensi viikon asiakastapaamisia kiitollisin mielin odottaen.

Jokaisella meistä on oma tarina.

Minun tarinani vakuutusalalla alkoi keväällä 2021, kun aloitin korvauskäsittelijänä vakuutusyhtiössä. Minulla oli kunnia palvella asiakkaita erilaisissa esine- ja omaisuusvahinkoasioissa, muun muassa korvauspäätöksiä tehden. 

Vakuutusyhtiössä niin kutsuttujen lopputuotteiden — eli korvausten — parissa työskennellessäni, minulle heräsi aito kiinnostus työskennellä asiakkaiden parissa myös asiakassuhteen alkuvaiheessa. Ajattelin silloin, että kokisin kovin mielekkäänä kysymyksiin vastaamisen, tarpeiden tunnistamisen sekä ongelmien ratkaisemisen. Opintojeni ollessa tuolloin vielä kesken, nämä ajatukset hautautuivat kuitenkin valmistumishaaveiden taakse.

Syksyllä 2022 minun oli aika laittaa yliopisto-opintoni pakettiin. Irtisanouduin silloisesta työsuhteestani, ja tällä tavoin yhtäjaksoisesti puolitoista vuotta kestänyt urani korvauskäsittelijänä sai jäädä historiaan.

Valmistuttuani hallintotieteiden maisteriksi pääsin toteuttamaan aiemmin mainitsemiani mielekkäinä pitämiäni asioita. Työskentelin tutkimuskonsulttina tiedolla johtamisen talossa ja työnkuvaani kuului muun muassa erilaisten tutkimusprojektien suunnittelu ja koordinointi. 

Toteutin mielekkäinä pitämiäni asioita koulutustani vastaavissa töissä, mutta vakuutusalan jättämä kipinä kuitenkin kyti sisälläni. Asiakaskuntani koostuessa moninaisista organisaatioista, aloin kaivata kuluttajien — eli yksittäisten ihmisten — ja aitojen ihmiskohtaamisten pariin.

Syksyllä 2023 tein päätöksen, että en aio tukahduttaa tuota aiemmin mainitsemaani kipinää. Itseasiassa päätin antaa sen syttyä liekkeihin.

Tämä on minun tarinani Pohjantähden vakuutusedustajksi ihmisen kokoiseen vakuutusyhtiöön. Koska haaveet ovat tehty toteutettaviksi, toteutan niistä tällä hetkellä ainakin kahta. Saan toimia yrittäjänä sekä ihmisten palvelijana.

Marraskuussa lähetin tuttavani vinkistä työhakemuksen Innolinkille ja siitä lähti meikäläisen rekryprosessi liikkeelle. Olin saanut suoritettua kaikki kurssit, jotka olin ajatellut HTM-tutkintooni sisällyttää, ja nyt minulta puuttui enää tekeillä oleva Pro gradu -tutkielma. Aika töiden hakemiselle oli siis erittäin otollinen.

Joulukuussa sain kuulla, että pääsen töihin. Työnantajan kanssa sovimme, että aloitan vuoden vaihteen jälkeen. Ensimmäinen työpäiväni oli hieman erikoinen, sillä se oli niin kutsuttu konsernipäivä, joka järjestettiin Kauppi Sport Centerissä. ”H. Moilasena” tutustuin firmaan sekä uusiin työkavereihini vastailemalla muun muassa kysymykseen "mitäs hommia sä olet tänne Innolinkille tullut tekemään". En sitten tiedä, että oliko lopulta kysyjillä vai vastaajalla – eli minulla –  oikeampaa tietoa. Taisi hieman myös jännittää, kun näin jälkeenpäin en kovin hyvin edes muista, mitä vastasin.

Alkuvuoden perehdyin työnkuvaani ja kuljin esihenkilöni kanssa samalla häntä parhaani mukaan juoksevissa asioissa auttaen. Maaliskuussa sain viimein palautettua Pro gradu -tutkielman, jonka jälkeen arki-iltoihin vapautui aikaa, ja pääsin vihdoin palautumaan työpäivistä gradun puurtamisen sijaan. Kova oli rutistus, mutta kyllä kannatti.

Töissä opin ihmisistä, organisaatioista, kunnista, yrityksistä, järjestöistä ja myös paljon muusta. Välillä tuntui, että kaikki muuttuu koko ajan, ja vain jotkut perusasiat pysyvät ennallaan. Viisas lienee se, joka pysyy ajan hermoilla, mutta ei hätäile.

Valmiudet, jotka minulla oli yliopiston ja aiemmin eletyn elämän ansiosta ovat päässeet pikkuhiljaa kehittymään ja sitä pidän ensisijaisen tärkeänä. Pidän sitä tärkeänä niin edustamani yhtiön kuin myös asiakkaiden puolesta, mutta myös säilyttääkseni henkilökohtaisen motivaation sekä mielekkyyden tekemääni työtä kohtaan. Tähän puutteeseen en onnekseni ole joutunut, kiitos mielenkiintoisten asiakasprojektien sekä aivan käsittämättömän upeitten työkaverien ansiosta.

Nyt on aika laittaa läppäri kiinni ja kerätä voimia ennen kuin pian taas jatketaan mielenkiintoisten projektien parissa. Kiitollisin mielin jään lomalle ja lähden seikkailemaan kotimaanmatkailun merkeissä. Aurinkoista kesää kaikille! 🌞

Teksti on julkaistu alunperin LinkedInisissä 16.3.2023

On olemassa yksi mies, joka ei ole täällä LinkedInissä. Ilman tätä miestä en olisi minäkään. 

Pieninä poikina teimme jotain, mitä oli kielletty tekemästä niin Pikku Kakkosessa kuin kotonakin. Menimme heikoille jäille, minkä jälkeen ilmassa oli kaikki tragedian ainekset. Tragediassa on kuitenkin kyse näytelmästä. Tämä tarina on tosi, ja se tapahtui 20 vuotta sitten.

___

Niinhän siinä sitten kävi, että molemmat pojat putosivat jäihin, mutta vain toinen pojista onnistui nousemaan takaisin jäälle. Toisen pojan voimat uupuivat ja hän painui kohti pohjaa. Pinnan alla 8-vuotias poika pohti: ”Nyt minä kuolen ja menen taivaan kotiin.”

Jäälle noussut toinen, myös 8-vuotias, poika huomasi, ettei ystävä ollut kyennyt tekemään samaa kuin hän. Hän pohti, josko hän lähtisi suorinta reittiä kotiin lämmittelemään. Hän kuitenkin päätti pelastaa ystävänsä hengen. Niinpä hän hyppäsi jäihin, tarrasi toisen pojan kädestä, ja ui rantaan.

Rannalla hän huomasi toisen pojan olevan eloton. Niinpä hän painoi tätä vatsasta, minkä seurauksena toisen pojan suusta tuli vettä. Poika heräsi, mutta pitkä aika kylmässä vedessä — pää pinnan alla — aiheutti pojassa sekavuutta. Niinpä toinen poika riensi hakemaan apua ja pian paikalle syöksi henkensä puolesta taistelevan pojan isä.

Pojan tila oli kriittinen ja hänet kiidätettiin teho-osastolle. Ruumiinlämpö oli alimmillaan mitattuna alle 28 astetta, kun vaikean hypotermian rajaksi on määritelty 30 astetta. Teho-osastolla tilanne saatiin kuitenkin stabiloitua. Poika pääsi kotiin parin yön jälkeen.

Tarja Halonen myönsi toiselle pojalle hengenpelastusmitalin. Ylioppilasjuhlissani sekä häissäni on ollut vaikea olla herkistymättä, kun ystävä on ollut paikalla mitali puvuntakin rintamaa koristaen. Näissä hetkissä viimeistään ylpeys ”omaa saavutusta” kohtaan on kääntynyt kiitollisuudeksi elämää kohtaan.

Muistan kuulleeni, että hyvä puhe tai tarina sisältää aina opetuksen. Bullet pointsit sopinee tänne linkkariin:

- Pitäkää huoli, etteivät lapset kulje heikoilla jäillä

- Antakaa lasten katsoa Baywatchia K-12 ikärajasta huolimatta

- Pyrkikää olemaan kiitollisia aina kuin suinkin mahdollista